Hellurei taas! Lupailin, että kirjoittelisin oudoista
asioista, mutta nyt kun aloittelen kirjoittamista, ne asiat eivät enää tunnu
niin oudoilta, mutta yritetään:
– Heti aluksi täällä ollessani kummastelin tiskaamisen
erilaisuutta, sillä kämppikseni oli ostanut meille kaikille yhteiseksi
tiskausvälineeksi pesusienen eikä tiskiharjaa. Kun sitten kyselin asiasta,
selvisi, ettei kukaan muu tiskaa harjalla vaan sienellä! Jopa virolaiset
käyttävät pesusientä. Tiskaisivatkohan edes ruotsalaiset kuten me? Arvioni
sienestä on, että se on huomattavasti kätevämpi kuin harja, kun kyseessä on
pieni määrä tiskiä, sillä sieni varastoi hyvin pesuainetta. Kun taas tiskiä on
enemmän (ja on kunnon tiskivesi), kaipaan harjaa, jolloin ei tarvitsisi liottaa
kättä koko ajan pesuaineessa.
– Suomessa on melko harvinaista, että luennot kestävät klo
18 asti. Tai ei se niin kummallista ole, mutta huomattavasti harvinaisempaa
kuin täällä. Täällä minulla on kolmesti viikossa luentoja kuuteen ja meinasi
olla neljäskin, mutta peruin kurssin. Lisäksi venäjä olisi ollut kahdesti
viikossa kahdeksaan. Hyhhyh!
– Opiskelijaliikunta on hirmu kallista. Kortti yliopiston
”Spordiklubille” maksaa muistaakseni 35 euroa kuussa, ja sekin on joko
kuntosalista ja jumpista TAI yhdestä palloilulajista. Jalkapallo ei onneksi ole
kuin 16 euroa kuussa. Joensuuhun kaavaillaan yliopistoliikuntaan maksua ja se
olisi vissiin noin kolme kymppiä lukukaudessa!
– Tapakulttuuri on kyllä erilainen eri maissa. Virolaista
kulttuuria en ikävä kyllä ole oikein päässyt seuraamaan, sillä vaihtarit ovat
aika paljon keskenään ja ymmärrettävistä syistä virolaiset eivät hirveästi
halua tehdä tuttavuutta remuavan ulkomaalaisjoukon kanssa. Minäkään en ole
osannut tutustua paikallisiin, vaikka ns. ”ESN-kupla” ärsyttääkin. Mutta siis
siitä tapakulttuurista: olen keskustellut muun muassa itänaapuristamme kotoisin
olevan kämppikseni kanssa, ja hänelle on aika kamalaa kun miehet eivät
esimerkiksi ostele hänelle kukkia tai auo ovia. Hah! Hän syyttää asiasta, meitä
eurooppalaisia naisia, kun en emme osaa vaatia sellaista kohtelua. Lisäksi kun
tapasin sitä edellisessä tekstissä mainitsemaani ”paikallista” kamua, avasin
hänelle oven, kun lähdimme kahvilasta. Poikaparka hämmentyi kovasti, pysähtyi hetkeksi
ja jatkoi matkaa köhien ”ööh, kiitos”. Vissiin miun tyttönä ei ois pitänyt
avata ovea, vaan odottaa kiltisti, että hän sen minulle avaisi…
– Itänaupurikämppiksen erikoissii tapoja voisin ruottii enemmännii
mutten kehtoo ku hiä suattaa lukkee tätä kuukle-kiäntäjällä ja loukkaantuu
vaikken pahalla tarkottaskaa :) Tai yhen kirjoitan. Aluks miusta tuntui että
hän oli keskustellessamme yleensä n. 10 senttiä liian lähellä ja teki aina
mieli ottaa askel taakse päin. Lisäksi hän saattaa ottaa miut käsikynkkään, kun
kävelemme kadulla. Alkuun se tuntui todella epäluonnolliselta ja kummalta,
mutta se on vissiin tyttökaverusten tapa hänen maassaan. Ja mikäpäs siinä,
hauskaahan se on, kun olen nyt toipunut alkujärkytyksestä :D
– Suomessa yliopistosysteemi on hirmu vapaa verrattuna
siihen, mitä monet ovat kertoneet omista maistaan. Muilla opetusohjelma on
yleensä kaikille sama ja opintojen tahdissa pysyminen on tärkeää. Jos ei saa
jotain kurssia suoritettua silloin, kun pitäisi, pitää yleensä maksaa jotain –
joko siitä kurssista tai kaikista jäljellä olevista opinnoista. Myös
arvosanoilla on muille paljon enemmän väliä kuin suomalaisille. Tuntuu (vielä
enemmän kuin ennen), että suomalainen yliopisto on kyllä aikamoinen
leikkikoulu. Kunhan ykkösellä läpi pääsee niin ok :S Lisäksi muissa maissa
opinto-oikeus on yleensä vain kandidaatin opintoihin – maisterioikeutta pitää
hakea erikseen ja kaikki eivät sitä saa. Tilanne, joka minulla on, että
haahuilen jossain kandi- ja maisteriopintojen välillä ja olen ulkomailla
opiskelemassa mielenkiintoisia kursseja olisi siis monille muille aivan
mahdoton! Nyt osaa arvostaa Suomen akateemista vapautta! (Yksi italialainen
tyttö tekee samalla tavalla, että on kandin jälkeen, ennen maisteriopintojen
aloittamista täällä, mutta hän maksaa kaikki kurssinsa itse!)
Siinä oli muutama kummastusta herättänyt asia, kelvatkoon
tänään… Viime postauksen jälkeen olen lähinnä opiskellut, oleillut vaan ja
tehnyt pikkujuttuja. Miulla tuntuu olevan hirveästi vapaa-aikaa, kun ei ole
valmennuksia, enkä vissiin aio liikkua säännöllisesti kuin kolmesti viikossa
(kahdesti jalkapalloa, ja kerran (ensi tiistaina alkavaa) salibandya, eli saalibändiä!).
Perjantaina olin kuuntelemassa Tarton yliopiston ensimmäisen
suomen kielen väitöskirjan väitöstilaisuutta. Se oli mielenkiintoinen! Eilen lauantaina
teimme retken noin tuhannen asukkaan Kallaste-nimiseen kylään Peipsi-järjen
rannalle. Kylä kaunis ja sympaattinen, ja järvi näytti Itä-Suomen pieniin ja
saaristoisiin järviin tottuneesta ihan mereltä.
Lisäksi eilen lauantaina ylitimme myös kahden kaverin kanssa
Tarton suunnilleen toisiksi tärkeimmän symbolin, Kaarisillan. (Tärkein symboli on
tietysti yliopisto.) Emme siis vain kävelleet siltaa pitkin joen yli, vaan kiipesimme
sillan kaaren päältä. Silta on korkeimmalta kohdaltaan kahdeksan metriä korkea
ja kaari leveydeltään miun arvion mukaan vähän yli metrin. Jo heti
orientaatioviikolla meille kerrottiin, että kaikkien Tartossa opiskelevien ”pitäs”
ylittää silta, joten nyt oli sopiva aika sille! Oli jännää! (Kuva sillasta on blogin
”kansikuvana”.)
Tässä vielä näkymä pimeälle kaarisillalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti